Aina kun viinilasista tulvahtelee kuivattujen viikunoiden aromeja, kuten esimerkiksi pitkään tynnyrissä kypsyneitä tawny-portviinejä ja Pedro Ximenez -sherryjä naukkaillessa, mieleen palaa hakemattakin syntiinlankeemus.
Kuten yleisesti on tiedossa, ensimmäiset ihmiset Aatami ja Eeva viettivät paratiisin puutarhassa huoletonta ja lokoisaa elämää. Töitä ei tarvinnut paiskia eikä raataa ruokansa eteen. Rakastavaiset saattoivat viettää päivänsä etätyöasussa eli nakupelleinä.
Rakkaan ihmisen läheisyys on kuvattu Raamatun luomiskertomuksessa kauniisti: he olivat alasti eivätkä hävenneet toisiansa. Luen tuota kohtaa myös vertauskuvallisesti. Aatamilla ja Eevalla ei ollut mitään peiteltävää, ei tarvinnut olla. He näkivät toinen toistensa hyvät ja huonot puolet ja rakastivat silti toisiansa. Ehkä he rakastivat toisiansa suorastaan juuri siksi eikä siitä huolimatta.
Sääntöjä paratiisissa oli vain yksi. Kaikista muista puutarhan puista sai syödä niin paljon kuin napa veti paitsi yhdestä. ”Napa vetää” on tässä yhteydessä kielikuva, sillä Aatamilla ja Eevalla ei ollut napoja lainkaan. He olivat syntyneet eri tavalla kuin me.
Tietenkin Aatami ja Eeva söivät siitä kielletystä puusta. Se kuvataan usein omenapuuksi, vaikka paratiisikertomuksen kirjoittamisen aikaan omenaa ei vielä tunnettu Lähi-idässä, missä kertomus on syntynyt. Raamatussa ei mainita, mikä hedelmä se kielletty hedelmä oli. Se oli vain hedelmä.
Kertomus Aatamista ja Eevasta on paljon vanhempi kuin sen kirjoitettu versio. Raamatun alkukertomukset ovat kulkeneet suullisena traditiona sukupolvelta toiselle kauan ennen kuin ne kirjoitettiin muistiin. Viikunoita siellä päin syötiin jo tuhansia vuosia sitten. Ja viikuna mainitaan Raamatun paratiisikertomuksessakin. Kun Aatami ja Eeva olivat rikkoneet diilin ja haukanneet kiellettyä hedelmää, heidän rakkautensakin alkoi rakoilla. He alkoivat hävetä alastomuuttaan toistensa silmissä. Niinpä he riipivät viikunapuusta lehtiä ja peittivät niillä strategiset paikkansa.
Lopulta heille tuli lähtö paratiisista. Jumala karkotti Aatamin ja Eevan ja pani enkelit vartioon paratiisin portille, ettei pariskunta palaisi.
Paratiisista karkotus on kuvattuna Lohjan keskiaikaisen kirkon seinämaalauksissa. Silloiset maalarit eivät näillä leveysasteilla ilmeisesti tienneet, miltä viikunanlehti näyttää, sillä Lohjan kirkon Eeva pitelee häpynsä edessä saunavihtaa. Tai sitten on kyse siitä, että paratiisissa oli sauna.
Ehkä Aatamin ja Eevan lähtö tuli kesken löylyjen. Tämä selittäisi sen, miksi saunominen tuntuu niin hyvältä. Kenties geeneissämme uinuu kokemuspohjainen muisto paratiisin autuudesta, ja tuo muisto aktivoituu saunassa.
Islamilaisessa kertomusperinteessä elää vastaava tarina viiniköynnöksestä. Vaikka Koraanissa varoitellaan viinin vaaroista – erityisesti uhkapelin ja viinin yhdistelmää pitäisi karttaa – viiniä pidetään islamissa myös symbolina jumalallisesta rakkaudesta. Eikä ainoastaan viiniä vaan myös juopumista. Erään islamilaisen tarinan mukaan paratiisin vartijaenkeliä kävi karkotusmääräyksen saanutta Aatamia ja Eevaa sääliksi. Enkeli kaivoi paratiisin viinitarhoilta köynnöksen ja antoi sen Aatamille ja Eevalle muistoksi paratiisista. Siksi viini tekee ihmiselle niin hyvää. Se on – saunan ohella – ainoa keinomme päästä edes hetkeksi ja osittain takaisin siihen paratiisilliseen alkutilaan, jonka Aatami ja Eeva onnettomasti meiltä sössivät.
Kiinnostava lisä tähän islamilaiseen kertomukseen on, että kristinuskon mukaan Jeesus paikkasi sen, minkä Aatami ja Eeva rikkoivat. Ja mikä onkaan Jeesuksen läsnäolon sakramentti? Leipä ja viini.
Jaakko Heinimäki
Jaakko on pappi, mandoliinimies ja Kirkko ja kaupunki -median päätoimittaja. Hän on myös Viinilehden pitkäaikainen kolumnisti.
