Viikon viinivinkki

Argentiinalainen cabernet hurmaa pihviaterian

12 / 2015 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Tämänkertainen viinisuositukseni on maukas argentiinalainen punaviini. Sen nuorekas ja tiivishenkinen, tummasävytteinen tuoksu viestii aromeiltaan mustaherukasta, yrteistä ja paahteisuudesta. Varsin täyteläisestä mausta voi tuoksun aromien lisäksi erottaa hentoa savua, luumua ja karhunvatukkaa. Maussa on myös häivähdys vihreää paprikaa, kahvia ja tiettyä parfyymisyyttäkin. Nuorekkaat, vaikkakin pehmeät tanniinit antavat makuun ryhtiä. Kokonaisuus jättääkin hieman suuta kuivattavan jälkivaikutelman.

Välimerihenkiset lisäkkeet tuovat mehevälle pihville aromikasta seuraa

Tällä kertaa suosittelisin valmistamaan tälle muhevalle punaviinille maukkaan pihviannoksen.

Voit valmistaa pihvin naudan sisä- tai ulkofileestä. Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Leikkaa se reiluiksi pihveiksi ja mausta suolalla sekä mustapippurirouhaisulla.

Valmista tämän jälkeen lisäkkeet. Aloita mehevällä couscousilla. Hienonna makusi mukaan valko- ja salottisipulia, paloittele siitakesieniä ja kuutioi erivärisiä paprikoita. Kuutioi lisäksi vielä hieman aurinkokuivattua tomaattia. Halutessasi voit käyttää halkaistuja hillosipuleitakin. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä. Freesaa siinä hetkisen sipuleita, sieniä ja paprikoita. Lisää couscous ja nesteeksi kasvis- tai kanalientä. Sekoita joukkoon vielä aurinkokuivatut tomaatit ja kuutioitua salamia tai chorizoa. Viimeistele couscous hienonnetulla lehtipersiljalla. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Tee tämän jälkeen tomaattikuorrute. Freesaile kattilassa hienonnettua sipulia ja paloiteltuja tomaatteja, kunnes ne ikään kuin ”soseutuvat” ja ylimääräinen neste on haihtunut pois. Lorauta joukkoon pikku tilkka balsamietikkaa ja mausta suolalla ja sokerilla. Viimeistele hienonnetulla basilikalla.

Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja nokare voita. Heitä pannulle muutama timjaminoksa ja valkosipulinkynsi. Paista pihvi kuumalla pannulla molemmin puolin ja anna vetäytyä.

Nostele lautaselle couscouslisäkettä ja asettele pihvi sen kylkeen. Lusikoi pihville valmistamaasi tomaattikuorrutetta ja viimeistele kuorrute raastamalla päälle pecorinojuustoa. Nauti Caballero de la Cepan kera.

Aiemmat viinivinkit

Kesäinen parsasalaatti ja hedelmäinen Bordeaux’n kupliva

Ihanan kesäinen parsasalaatti saa säväyksen gorgonzolasta ja uppomunasta. Tässä salaatissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa – annos on raikas, kevyt ja täynnä makua. Puhdaspiirteisen hedelmäinen, omenainen ja sitruksisen mineraalinen Bordeaux’n kupliva ryhdittää

Vadelma-raparperi-jogurtti-juustokakku ja marjaisen makea kupliva

Herkullinen juustokakku saa makunsa vadelmista, raparperista ja jogurtista. Marjaisen kuplivan vadelmainen, mansikkainen ja kirsikkainen aromimaailma sointuu täydellisesti jogurttisen juustokakun vivahteisiin. Viinin miellyttävät kuplat ryhdittävät kokonaisuutta. Tämä herkku kruunaa kesän ensimmäiset

Tähtianis-currykana ja makean mausteinen ranskalainen

Tähtianiksella, inkiväärillä ja hunajalla maustettu currykana valmistuu uunissa omassa leivinpaperipaketissaan. Mausteisessa ruoassa Aasian aromit ja kotikeittiön helppous kohtaavat herkullisella tavalla. Gewürztraminerin makea mausteisuus, kukkaisuus ja hunajainen hedelmäisyys ovat täydellinen pari

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Roseenpunainen ja sesongin herkuilla lastattu Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.