Netissä tuli vastaan viiniblogi, joka oli otsikoitu, että ”Paras eurooppalainen viini, josta et ole koskaan kuullut.” Bloggari oli Yhdysvalloista, joten hänen sivistyksessään saattaa olla isojakin eurooppalaisten viinien mentäviä aukkoja. Toisaalta me eurooppalaisetkaan viininystävät emme ole välttämättä kuulleet Brabantin tai Limburgin mainioista viineistä, vaikka muinaiset roomalaiset toivat köynnökset nykyisten Belgian ja Hollannin alueille jo pari tuhatta vuotta sitten.

Amerikkalainen bloggari piti parhaana tuntemattomana eurooppalaisena viininä luxemburgilaista skumppaa. Suomalaiset Alkon asiakkaat toki tuntevat suuren luxemburgilaisen viinitalon kuohuviinin. Ainakin omassa kuplajuomakuplassani Bernard-Massard nauttii suurta suosiota.

Asun Brysselissä ja teen töitä paitsi Belgiassa myös Hollannissa ja Luxemburgissa. Belgia tunnetaan pikemminkin olutmaana, ja myönnän, että mieluummin nostan marketissa ostoskärryyn naapurimaiden viinejä. Hollantilaisia tosin vain kuriositeettisyistä. Nykyisistä lähiviineistäni suosin ranskalaisia, saksalaisia ja luxemburgilaisia maataloustuotteita.

Viinien harrastaminen ja viineihin perehtyminen sopii uteliaille ja yllätyksistä tykkääville. Aina voi löytää mahtavan viinin, rypälelajikkeen tai alueen, josta ei ole koskaan kuullutkaan ja johon voi porautua vaikka kuinka syvälle. Vastaan tulee kaikkea mielenkiintoista.

Brabantin valkoviinit esimerkiksi on tehty Royal Ribier ja Leopold III -rypälelajikkeista, jotka ovat kuninkaallisista nimistään huolimatta, ainakin meikäläisittäin, melko tuntemattomia.

Ihmisen mieli toimii siten, että voimme päättää tykätä jostakin (tai jostakusta), ja ennen pitkää sitten tykkäämmekin. Tästä aukeaa rannattomat mahdollisuudet viinillisiin seikkailuihin. Voin siis valita vaikka jonkin maan tai alueen, jonka viineistä alan pitää.

Mainitsemistani Brabantin valkoviineistä voi alkaa pitää ihastumalla niihin kertalaakista hyvin varustetussa viinibaarissa tai mainiolla illallisella – tai sitten tottumalla ja tutustumalla. Siitä vain viiniretkelle Belgiaan.

Avoin mieli löytää maailmasta koko ajan kaikenlaista hyvää, eikä se tarkoita itsesuggestiota tai itsensä huijaamista. Todellisuus pursuaa hyvyyttä, se on kova tosiasia, vaikka myös paha ja huono ovat totta.

Hyvyys on samaan aikaan absoluuttista ja suhteellista.

Absoluuttista hyvyys on kategoriana. On ero hyvän ja huonon sekä hyvän ja pahan välillä. On myös ero makuasian ja eettisen hyvän välillä, vaikka se ei olekaan täysin selväpiirteinen. Moraali ei ole makuasia, vaikka eettiset suureet, kuten oikeudenmukaisuus, rauha ja yhdenvartaisuus, tuottavat toteutuessaan samansukuista mielihyvää kuin hyvä ruoka ja juoma. Niiden puuttumistakin voi hyvin verrata nälkään ja janoon.

Suhteellista hyvyys on siinä mielessä, että ihmisten mieltymykset ovat erilaisia. Joku rakastaa juustoa, joku inhoaa, ja kumpikin on oikeassa.

Eettisissä hyvän ja pahan kysymyksissä taas näyttää vallitsevan ainakin joitakin universaaleja lainalaisuuksia: vaikka moraalikäsitykset vaihtelevat jonkin verran eri kulttuureissa, tietyt perusnormit näyttävät istuvan sitkeästi ihmiskunnan kollektiivisessa omassatunnossa. Esimerkiksi omia porukoitaan huijaavaa tyyppiä ei arvosteta missään porukoissa missään päin maailmaa.