Maailmalta muutama vuosi sitten koti-Suomeen palannut keittiömestari Helena Puolakka on ollut tänä keväänä tuttu vieras monessa olohuoneessa, sillä hän tuomaroi yhdessä Henri Alénin ja Kape Aihisen kanssa uusinta Masterchef Suomi -kautta.
”Teimme mielettömän hyvää yhteistyötä kuvauksissa, ja meillä oli tietyllä tapaa aika samanlaiset ajatukset klassisesta ruuanvalmistuksesta”, Helena Puolakka kuvailee.
Suomeen Helenan houkutteli legendaarinen ravintola Savoy, jonka keittiötä ja salia hän nyt johtaa. Kokemusta ja näkemystä on karttunut ulkomailla vietettyjen vuosien aikana muun muassa kolmen tähden Michelin-ravintoloista: La Tante Clairesta Lontoossa ja Hotel Balzacista Pariisissa.
Kun elää ja hengittää intohimotyölleen, arjen muidenkin osasten pitää olla tasapainossa. Helenan ei tarvitse miettiä 20 sekuntia kauempaa, kun hän jo osaa listata omat aineksensa hyvään elämään.
”Mietin aina, että mikä on se taika, jonka voin tuoda annokseen –ettei se ole vain ruokaa, vaan se on hetki yhdessä.”
Nauru
”Nauru tuli mieleeni ihan ensimmäiseksi, eikä sitä tarvinnut edes miettiä. Ylipäätään olen tunteellinen tyyppi: jos en itke, niin nauran ja jos en ole vihainen, olen iloinen. Enemmän arkeeni mahtuu iloa kuin negaa. Nauru on tarttuva asia, joka kuuluu jokapäiväiseen elämääni. Voin nauraa myös itselleni. Nauru kuuluu myös työmaailmaani: kun joku kertoo ravintolan isossa pöydässä hyvän vitsin, sen synnyttämä nauru leviää positiivisena aaltona muillekin salissa oleville ihmisille. Minulta meni Englannissa asuessani 15 vuotta oppia ymmärtämään paikallista huumoria, joka on paikoitellen aika armotontakin. Suomessa tällaista huumoria ei olla aina valmiita vastaanottamaan tai ymmärtämään. Minusta monista totisistakin hetkistä voi kuitenkin löytää aineksia huumoriin.”
Meri
”Vanhemmillani on kesäpaikka saaristossa Houtskärissä. Se on ollut niin pitkän matkan takana, etten ole päässyt sinne ulkomailla asuessani kuin lomilla. Mutta kun minulla on huono hetki, pystyn mielessäni assosioimaan itseni tutuille rantakallioille ja kuuntelemaan merta. Pystyn henkisesti aistimaan etenkin niitä hetkiä, joita olen siellä lapsena viettänyt.”
Ruoka
”Sehän on selvää, että ruoka kuuluu elämäni jokaisiin hetkiin! Nyt pandemian aikana olen ollut paljon pois töistä ja laittanut enemmän ruokaa kotona, kuten niin monet muutkin äidit ja isät. Vanhempi tyttäreni oli ehkä tottunut kotona jokapäiväisessä arjessa enemmän mieheni kuin minun ruokiini. Teen kotonakin ruokaa pieteetillä, vaikka se olisi vain riisiä tai perunaa. Mietin aina, että mikä on se taika, jonka voin tuoda annokseen – ettei se ei ole vain ruokaa vaan se on hetki yhdessä.”
”On hieno tunne, kun perheitä saapuu ravintolaan juhlistamaan yhteisiä hetkiä. Pääsen sivullisena osaksi heidän juhlaansa.”
Ystävät
”Elämä ilman ystäviä ei olisi yhtään mitään. Ystävät ovat elämän suola. Heidän kanssaan voi keskustella ja kasvaa, itkeä ja nauraa. Ahdingossa saa apua. Tällaisten ystävien kanssa ajan viettäminen on maailman tärkein asia! Minulla on kaksi hyvin pitkäaikaista ystävätärtä perheineen, joiden kanssa on nivouduttu läheisimmiksi. Myös maailmalla minulla on ihania ystäviä ja ihmisiä, joiden kanssa tein pitkään töitä kollegoina. Osaa Lontoon-ystävistäni en ole nähnyt pian kahteen vuoteen ja ikävä näitä ihmisiä kohtaan on valtava. Ystävät ja sosiaalinen elämä ovat monesti myös niitä, joista tingitään – varsinkin kun tekee töitä samoissa määrin kuin minä teen. Kyllä minäkin olen laiminlyönyt ystäviäni, mutta siitähän ystävät tunnistaa, että juttu aina jatkuu, kun seuraavan kerran nähdään.”
Perhe
”En ikinä ajatellut, että minulla olisi omaa perhettä. Omien lasteni ja heidän kanssaan läheisissä tekemisissä olevien isovanhempien myötä omatkin perhesuhteeni ovat vahvistuneet. Kun vietämme aikaa oman äitini ja tyttärieni kanssa, yritän välillä katsoa tilannetta ulkopuolisena. Minut valtaa lämmön tunne, kun kolme sukupolvea istuu samassa pöydässä. Ravintoloitsijana minusta on myös ihana nähdä, kun perheet yhdistyvät saman pöydän äärellä ja he juhlivat jotain erityistä. Viimeisen kahden vuoden aikana asiakaskunnassa on huomannut, että yhä enemmän perheitä saapuu juhlistamaan yhteisiä hetkiä ja se on hieno tunne. Pääsen sivullisena osaksi toisen perheen juhlaa ja pääsen myös tuottamaan sitä juhlaa heille.”
Työ
”Työ on ollut minulle aina hirveän tärkeää. Sinä päivänä, kun astuin Perhossa ensimmäiselle käytännön tunnille, tiesin että olen tullut kotiini ja että tätä tulen tekemään koko loppuelämäni. Kun saa tehdä työtä, jota rakastaa, se kantaa, voimaannuttaa ja antaa ihmiselle paljon. Meillä on perheen sisällä vitsi, että äiti rakastaa työtään enemmän kuin lapsiaan. Vaikka serviisissä asiat tehdään tietyllä tapaa aina samalla tavalla, aina pitää olla valppaana ja huomioida erilaisia tilanteita. Asiakkaat tekevät työstä mielekkään. Kun tulee onnistumisen hetkiä kollegoiden ja alaisten kanssa, siitä on aina hyvä jatkaa. Työ on vaikeimmillaan, kun kaikki menee päin honkia ja serviisi pipariksi, mutta siitä noustaan aina uuteen päivään. Työympäristönä tämä on ammatti, jota en vaihtaisi mihinkään.”
Suurkaupungit
”Suurkaupungeissa on jotain maagista! Muistan sen tunteen, kun olin kolme viikkoa New Yorkissa töissä syksyllä 2018 ja lähdin vapaahetkenä kaupunkipyörällä ajelemaan Manhattanille. Suurkaupunkien kokonaisvaltainen kiire voi yhtälailla pahimmillaan litistää nuppineulan kokoiseksi, mutta ennemmin niistä tulisi imeä sitä kaupunkien tarjoamaa energiaa. Se on ainoa asia, jota Helsinkiin muutettuani kaipaan. Meidän pitäisi tehdä yhdessä töitä sen eteen, että Helsinki voisi olla energiatasoltaan suurkaupunki. Pienten ja isojen bisnesten pitää tehdä yhteistyötä, jotta meitä löytyisi sitä energiaa koko ajan, eikä vain kesällä. Montako ravintolaa meillä on tammikuun pimeimpänä sunnuntaina auki? Suurkaupungit eivät nuku, vaan tarjontaa on jatkuvasti.”
Musiikki
”Musiikki tuo elämään kauneutta. Itselleni erityisesti klassinen musiikki on sellainen esteettinen asia, jonka kauneus kiinnittää huomion. En ole musiikin tuntija tai hifistelijä vaan kuuntelija. On musiikki sitten oopperaa tai vaikka Bon Jovia Wembleyllä – kokemusta leimaa yhteenkuuluvuuden tunne. Klassiseen puoleen yhdistyy myös hiljentyminen täydelliseen soittoon ja tunnelmaan. Orkesterin johtamisessa on samaa kuin keittiönkin johtamisessa: asioiden pitää syntyä yhdessä ja nuotit soitetaan samaan tahtiin kuin ne on sävelletty.”