Vaikka muistojen asettaminen järjestykseen tuntuu hölmöltä, olen huomannut valkoviinien edustavan isoa osaa näistä parhaista pulloista, joita mieleeni juolahtaa. Viinivarastoni perusteella olen punaviinityyppi, mutta olenko alitajuisesti sittenkin kallellaan valkoviineihin? En usko.
Väitän, että erityisesti laadukkaat valkoviinit jäävät viinimediassa sekä viiniammattilaisten keskuudessa liian vähälle huomiolle. Tarkemmin sanottuna; valkoviineistä puhutaan kyllä, mutta huippuviinienkin kohdalla tarkastelu jää pintaraapaisuksi, jos verrataan miten monien alueiden punaviinejä kohdellaan.
Riojan, Piemonten tai Bordeaux’n kaltaisten alueiden punaviineille uhrataan kokonaisia julkaisuja, joissa viinejä arvioidaan syvällisesti ja painotetaan milloin eri vuosikerrat kannattaa avata juotavaksi. Näiden klassikkoalueiden punaviinien vanhempia vuosikertoja uudelleenarvioidaan aktiivisesti ja otsikot mukailevat tyyliä “Bordeaux 2005 – valmis juotavaksi!”.
Laadukkaat valkoviinit ansaitsevat enemmän. Viinilehtien toimituksissa luultavasti ajatellaan, että koska punaviini on se joka myy, niin on turha patistaa toimittajia kirjoittamaan jostain, joka ei kiinnosta. Tämä on vääryys! Laadukkaita valkoviinejä tuottavat alueet ja tuottajat kaipaavat samaa mitä vaikkapa kotimainen naisjalkapallo on kaivannut vuosikausia: huomiota ja näkyvyyttä, jotta ihmisillä on jotain, josta kiinnostua.
Jos alitajuntani ei siis ole valkoisiin kallellaan, niin mistä siis on kyse? Väitän olevani liian tottunut laadukkaisiin ja oikeaan aikaan avattuihin punaviineihin. Väitän myös, että en ole yksin. Kellarissani on liikaa punaista suhteessa valkoisiin. Teen toki itse ostopäätökseni, mutta viinimaailman keskustelu ohjaa meidän kaikkien valintoja. Punaviineistä puhutaan enemmän ja laajemmin.
Viinikulttuuri on kehittynyt Suomessa ja globaalisti hurjaa vauhtia, mutta sokeita pisteitä ja aliarvostettuja viinejä on maailma pullollaan. Oikeaan ikään päässeet laadukkaat valkoviinit pystyvät yllättämään tavalla, mihin suositumpien ja enemmän juotujen punaviinien on vaikea päästä. Yllätyksistä syntyvät usein myös ne mieleenpainuvimmat muistot.
Jos viinimediassa ei tapahdu muutosta, niin ehkä laadukkaiden valkoviinien pelastukseksi koituu nykymaailma, jossa kärsivällisyys on katoava luonnonvara. Siinä ajassa, missä Barolon viinit ovat vielä nuoruuden karheita, laadukkaat grüner veltlinerit, chenin blancit ja Juranconin valkoviinit ovat jo ehtineet löytää toisen elämän ja herkullisuutensa huipun.
Korkki auki vai kellariin? Ikävä kyllä valkoviinien ikääntymiseen ei ole yhtä simppeliä vastausta. Joskus nuorena maukas viini väsähtää pullossa jo muutamassa vuodessa, kun taas toiset yllättävät pitkäikäisyydellään. Toisinaan valkoviini voi olla punaviinin tavoin nuorena sulkeutunut ja vasta iän myötä löytää todellisen meininkinsä. Kaikkien kellaroitavien viinien tavoin alue, rypäle ja vuosikerta merkitsevät paljon, mutta valkoviinien kohdalla kiinnittäisin erityisesti huomiota tuottajaan.
Jatkossa, kun minulta kysytään sitä parasta viiniä, unohdan punaiset ja valitsen jonkun kypsän iän saavuttaneen valkoisen. Mielessä on jo pari vaihtoehtoa.
