Vuonna 1994 Viini-lehden toimituspäälliköksi ja 2000-luvun alussa päätoimittajaksi siirtynyt Satu Kärki luotsasi lehteä menestyksekkäästi vuoteen 2008 saakka. Juhlavuoden kunniaksi Kärki muisteli vanhoja aikoja viinillisestä näkökulmasta.

1. Aloitit Viini-lehden päätoimittajana 2000-luvun alussa. Mihin suuntaan lähdit viemään lehteä?

”Halusin tehdä lehteä kaikille viinin ja ruoan ystäville, joten sen piti houkutella myös aloittelijoita mutta olla samalla riittävän asiantunteva jo edistyneiden makuun. Elämyksellisyys oli avainsana. Se toteutui esimerkiksi tarhareppareissa, joiden tavoitteena oli viedä lukija nojatuolimatkalle viinitiloille  eri puolille maailmaa.

Jossain vaiheessa aloimme tehdä tarhareppareiden lisäksi ruokamatkajuttuja, joissa tutustuimme eri maiden ruokakulttuureihin. Tarhamatkat olivat ikimuistoisia. Tiesimme, mistä viinimaailmassa puhutaan ja millaisia trendejä on tulossa. Teimme elämyksellistä, asiantuntevaa ja tärkeilemätöntä lehteä.”

2. Mitkä viinialueet olivat pinnalla silloin, kun työskentelit Viini-lehdessä?

”1990-luvun puolessa välissä suomalaiset joivat espanjalaisia Riojan viinejä, sitten tuli Uuden maailman buumi. Australiasta tuli tanniinisia ja tammitettuja viinejä, joissa oli vähän liikaa kaikkea. Chile oli seuraava nousija. Euroopan klassiset viinimaat kulkivat aina siinä rinnalla.

2000-luvulle siirryttäessä kiinnostus siirtyi enemmänkin viinityyleihin, alueisiin ja rypälelajikkeisiin kuin johonkin tiettyyn maahan. Puhuttiin Espanjan Ribera del Duerosta, Itävallan Wachausta, Yhdysvaltojen Washington Statesta, Australian Margaret Riverista, Pinot noirista, Rieslingistä ja paikallisista rypäleistä. Voimakkaan makuiset viinisuosikit vaihtuivat hienostuneempiin, joissa oli vähemmän alkoholia.”

3. Millaisia suuria viinimaailman asioita tulee mieleen Viini-lehden ajoiltasi?

”1990-luvulla maahantuonti ja viinien mainonta vapautui. Alalle syntyi uusia yrityksiä ja vähitellen koko viinikulttuuri lähti nousuun. Ihmiset janosivat tietoa ja halusivat maistella uusia viinejä.

Kun 1990-luvulla oli puhuttu Euroopan viinijärvestä ja ylituotannosta, 2000-luvulla uskottiin laadun korvaavan määrän. Se näkyikin myös entistä ammattimaisemmassa toiminnassa ja markkinoinnissa ympäri maailman. Viinit olivat laadukkaampia ja suunnattu tietyille kohderyhmille. Tuotantolaitokset oli suunniteltu vierailijoita ajatellen: kielitaitoiset emännät kierrättävät vieraita ja maistattavat viinejä, tiloilla oli tyylikkäät tasting-huoneet ja kaupat.

Monien tilojen yhteydessä toimi laadukas ravintola, joissakin jopa kylpylä. Viinitiloista tuli elämyskeitaita, kuten esimerkisi Frank Gehryn suunnittelema Marques de Riscalin hieno kylpylähotellin sisältävä laitos Espanjassa.”

4. Miten ravintoloiden viinilistat muuttuivat samana aikana?

”Ravintoloissa oli entistä enemmän osaamista niin kuin koko alalla. Listoille haluttiin valita viinejä, jotka ilmentävät ravintolan omaa tyyliä ja sopivat ruokiin. Viinimenyyt yleistyivät vähitellen ja ne koottiin entistä taitavammin.

Ravintoloilla onkin hyvä mahdollisuus tuoda asiakkaalle ihan uusia viinielämyksiä. On paljon matalampi kynnys maistaa lasillinen juuri tähän annokseen valittua viiniä ravintolassa, kuin ostaa ihan outo viini Alkosta.

Ravintolat voisivat varmasti myydä enemmänkin loistavia makuparejaan, jos malttaisivat hinnoitella viinilasillisensa kohtuullisesti.”

5. Millaisia elämyksellisiä, asiantuntevia ja tärkeilemättömiä palstoja Viini-lehdessä on ollut?

”Esittelimme rypälelajikkeita jonkun julkkiksen kautta, esimerkiksi Gewürztraminer oli ilmetty Dame Edna.

Jälkimaku-nimisellä palstalla käsittelimme ihmissuhteita vertaamalla niitä viineihin – tai joskus suhteiden vaiheet liittyivät viinin juomiseen. Sillä palstalla vieraili loistavia kirjoittajia.”

Makupaloja Viini-lehdestä 5/1994

Makupaloja Viini-lehdestä 1/2002