Saksan rieslingit ihastuttivat viinikoulussa

Viinikoulu

2013_viinikoulu_Saksa_Sampo Korhonen

Viinikoulun leppeä rehtori Mika Vanne johdatti tiistai-illan viinikoululaiset vankalla asiantuntemuksellaan saksalaisten viinien synnyinseuduille ja Moselin laakso piirtyi taatusti jokaisen osallistujan mieleen. Mikan kuvavalinnat toivat katsaukseen lisää eloa ja innostusta. Matka Moseliin alkaa houkuttaa saman tien.

Saksa on tunnettu Rieslingin ja Pinot noirin maana.

”Riesling menestyy parhaiten liuskekivessä, hiekkaisessa savessa tai saviliuskeessa”, rehtori Vanne opastaa.

Moselin alue on mainio paikka Rieslingin viljelylle juuri maaperänsä vuoksi. Arh tunnetaan taas Pinot noireistaan. Viinikoulussa kerrattiin myös saksalaista viinien luokittelujärjestelmää, joka on yhdellä sanalla sanottuna hankala.

Teoriaosuuden jälkeen alkoi maistelu. Ensin oli vuorossa kaksi Moselin viiniä, joista CAI Riesling Kabinett 2012 tulvi raikasta vaniljaa ja Graacher Himmelreich Riesling Auslese 2004 toi mieleen vahvan petrolisen, jopa dieselmäisen maun.

”Voimakasta petrolisuutta ei kuitenkaan tarvitse säikähtää, koska se on ominaista Moselin alueen rieslingeille”, Vanne painotti.

Rheingaun viinien ensimmäinen tuttavuus, Von Unserm Riesling Trocken 2012, yllätti koululaiset vienon hedelmäisellä ja jopa karhealla suutuntumalla. Toinen Rheingaun viini, Winkeler Hasensprung Riesling Erstes Gewächs 2009, muistutti rypäleen voimakkaasta intensiteetistä.

Viides viini, Pfalzin viinialueelta kotoisin oleva Riesling Kabinett Trocken 2011, oli hapokkaan petrolinen taideteos. Viimeisimpänä viininä maistelimme Pfalzin pinot noiria. Angiolino Spätburgunder 2011 olikin eilisen viinikoulun ainoa punainen viini, eikä suotta: se hurmasi koululaiset tammisella ja yrttisellä maullaan.

Ensimmäisen maistelukierroksen jälkeen annoimme viinien hieman lämmetä, ja toinen maistelukierros paljasti viinien kehittyvän luonteikkuuden. Rehtori Vanne kertoi muun muassa happojen vähenevän ja makeuden korostuvan viinin lämmetessä. Kylmyys taas korostaa viinin hapokkuutta.

Jokainen on tervetullut viinikouluun, eikä vääriä kysymyksiä ole. Seuraavassa viinikoulussa 7.10. tutustutaan Itävallan laatuviineihin. Onko Grüner Veltliner kenties uusi suosikkisi?

Tutustu syksyn ohjelmaan ja tule mukaan kouluista maukkaimpaan!

Mainos, sisältö jatkuu alla

Nostot

84,90€

Tule mukaan ja nauti!

Tilaa lehti ja liity mukaan Viini-lehden kasvavaan tilaajajoukkoon.

Saat vuosikerran kestotilauksena hintaan 84,90 €. Vuosikerta sisältää 9 lehteä ja lisäetuna 2 erikoisteemanumeroa sekä Viinistä viiniin -vuosikirjan. Lisäetujen arvo on yhteensä 45,70 €.

Tilaa tästä