Viikon viinivinkki

Steininger Riesling

14 / 2010 Aki Björklund2

Arvio

Tämän viikon viinivinkkini on itävaltalainen, reilun hedelmäinen, puhdaspiirteinen valkoviini. Viinissä on persikan kiveä, vihertäväsävytteistä omenaa ja tuoretta aprikoosia. Tätä heleää tuoksua sävyttävät vielä mineraaliset aromit. Tuoksua seuraava, kuiva maku on myös tyyliltään puhdaspiirteinen. Aromeiltaan tuoksua seuraava, hedelmäinen maku saa ryhtiä eloisan rapsakasta hapokkuudesta joka kannattaa viiniä nuorekkaan terhakkaaseen, sitrusmaiseen, hieman mausteiseenkin jälkivaikutelmaan, joka kantaa pitkään ja nostaa miellyttävästi veden kielelle.

Viinin seuraksi

Tämä on monikäyttöinen viini kala- ja äyriäisruokien viehkeään seuraan. Kokeile sitä vaikkapa kuhan tai siian kaveriksi. Valmista kalalle lisäkkeeksi aromikas vuohenjuustopasta ja kasvispaistos. Kasvispaistosta varten leikkaa punasipulista reiluja lohkoja ja puolita esimerkiksi siitakesieniä. Valmista lisäksi hieman kuivatettuja kirsikkatomaatteja. Halkaise tomaatit, aseta ne leikkauspinta ylöspäin uunipellille. Pirskottele tomaateille hieman balsamietikkaa ja ripottele pintaan suolaa, sokeria ja viimeistele mustapippurirouhaisulla. Laita tomaatit noin 90-100 asteiseen uuniin kunnes ne ovat hieman kuivahtaneet. Esikeitä esimerkiksi tagliatelle –pastaa ja valuta hyvin. Nosta takaisin kattilaan, lisää reilusti suikaloitua basilikaa ja murusta joukkoon vuohenjuustoa. Lorauta hieman kermaa, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita. Paista nopeasti toisessa kattilassa punasipulilohkot ja sienet. Mausta. Nosta lautasen pohjalle vuohenjuustopastaa. Paista pastan päälle kuumalla pannulla kalafile. Nostele sipuli-sienipaistosta fileen päälle ja viimeistele annos kirsikkatomaateilla. Lusikoi annokselle muutama raita oliiviöljyä, jonka olet maustanut suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Nauti Steiningerin seurassa.

Aiemmat viinivinkit

Kesäinen parsasalaatti ja hedelmäinen Bordeaux’n kupliva

Ihanan kesäinen parsasalaatti saa säväyksen gorgonzolasta ja uppomunasta. Tässä salaatissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa – annos on raikas, kevyt ja täynnä makua. Puhdaspiirteisen hedelmäinen, omenainen ja sitruksisen mineraalinen Bordeaux’n kupliva ryhdittää

Vadelma-raparperi-jogurtti-juustokakku ja marjaisen makea kupliva

Herkullinen juustokakku saa makunsa vadelmista, raparperista ja jogurtista. Marjaisen kuplivan vadelmainen, mansikkainen ja kirsikkainen aromimaailma sointuu täydellisesti jogurttisen juustokakun vivahteisiin. Viinin miellyttävät kuplat ryhdittävät kokonaisuutta. Tämä herkku kruunaa kesän ensimmäiset

Tähtianis-currykana ja makean mausteinen ranskalainen

Tähtianiksella, inkiväärillä ja hunajalla maustettu currykana valmistuu uunissa omassa leivinpaperipaketissaan. Mausteisessa ruoassa Aasian aromit ja kotikeittiön helppous kohtaavat herkullisella tavalla. Gewürztraminerin makea mausteisuus, kukkaisuus ja hunajainen hedelmäisyys ovat täydellinen pari

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.