Viikon viinivinkki

Maukasta eksoottisuutta broileripadalle

11 / 2013 Antti Rinta-Huumo

Arvio

Etelä-Afrikan auringossa valmistetussa viikon suositusviinissäni on erittäin hedelmäinen, kypsä, jopa eksoottinen tuoksu. Siinä on muun muassa hunajamelonia, paahteisuutta ja kermaisuutta. Viinin runsasta tuoksua seuraava kuiva, mutta lähes makean hedelmäinen maku täyttää kypsällä hedelmäisyydellään suun. Suunmyötäisestä mausta voi tuoksun aromien lisäksi aistia kukkaisuutta ja hillotun sitruunankuoren vivahdetta. Kokonaisuus jättää erittäin pitkän ja suunmyötäisen jälkivaikutelman.

Korianteri viimeistelee mausteisen padan

Runsashedelmäisen viinin seuraan suosittelisin valmistamaan vaikka hieman mausteisempaakin, talvikeleissä lämmittävää pataruokaa broilerista.

Leikkaa broilerin rintafileitä suikaleiksi. Hienonna reilusti salotti- ja valkosipulia. Kuumenna paistinpannu, lorauta sille tilkkanen öljyä ja ota lihasuikaleisiin kaunis pintaväri. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää pannulle hienonnettua salotti- ja valkosipulia, pieneksi kuutioitua inkivääriä, porkkanaa, punaista paprikaa ja purjoa. Lisää myös currya, viipaloitua sitruunaruohoa ja hienonnettua, tuoretta chiliä.

Jatka vielä hetkinen freesaamista ja lorauta joukkoon pikku tilkkanen valkoviiniä. Anna kiehahtaa ja lisää joukkoon loraus kanafondia, reilusti kookosmaitoa ja tilkkanen kermaa.

Hauduta ja viimeistele annos lopussa hienontamalla joukkoon reilusti tuoretta persiljaa ja korianteria.

Tarjoa talvikeleillä mukavasti lämmittävä pataruoka aromikkaan basmatiriisin ja eksoottishenkisen valkoviinin kera.

Aiemmat viinivinkit

Kesäinen parsasalaatti ja hedelmäinen Bordeaux’n kupliva

Ihanan kesäinen parsasalaatti saa säväyksen gorgonzolasta ja uppomunasta. Tässä salaatissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa – annos on raikas, kevyt ja täynnä makua. Puhdaspiirteisen hedelmäinen, omenainen ja sitruksisen mineraalinen Bordeaux’n kupliva ryhdittää

Vadelma-raparperi-jogurtti-juustokakku ja marjaisen makea kupliva

Herkullinen juustokakku saa makunsa vadelmista, raparperista ja jogurtista. Marjaisen kuplivan vadelmainen, mansikkainen ja kirsikkainen aromimaailma sointuu täydellisesti jogurttisen juustokakun vivahteisiin. Viinin miellyttävät kuplat ryhdittävät kokonaisuutta. Tämä herkku kruunaa kesän ensimmäiset

Tähtianis-currykana ja makean mausteinen ranskalainen

Tähtianiksella, inkiväärillä ja hunajalla maustettu currykana valmistuu uunissa omassa leivinpaperipaketissaan. Mausteisessa ruoassa Aasian aromit ja kotikeittiön helppous kohtaavat herkullisella tavalla. Gewürztraminerin makea mausteisuus, kukkaisuus ja hunajainen hedelmäisyys ovat täydellinen pari

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.