Viikon viinivinkki

Adobe Reserva Gewürztraminer

36 / 2010 Aki Björklund2

Arvio

Suuntäyttävä, runsaan mausteinen valkoviini on tämän viikon suositukseni. Tuoksuteltaessa viiniä voi sen avoimesta tuoksusta aistia tuntuvaa makeaa mausteisuutta, lähes eksoottista hedelmää, hunajaa ja jopa runsaan kukkakimpun aromeja. Tuoksua seuraa suuntäyttävän hedelmäinen maku. Aromikkuudeltaan se allekirjoittaa rehevän tuoksun lupaaman maailman. Siinä on lisäksi persikan kiveä ja yrttisyyttä. Runsas maku ryhdittyy rapean, sitrusaromisen hapokkuuden ansiosta ja kokonaisuus jättääkin runsaudestaan huolimatta eloisan jälkivaikutelman pitkäksi aikaa.

Viinin seuraksi

Gewürztraminer –viinit ovat perinteisesti toimivia kumppaneita esimerkiksi hieman itämaisittain maustettujen ruokien seuraan. Niiden runsaus riittää maustetun ruoan seuraan ja ennen kaikkea silloin kun viinissä on hieman makeutta. Tämän, lähes kuivan Adoben seuraan suosittelisin meheviä possunselyksiä. Puhdista possun sisäfilee kalvoista ja leikkaa siitä selyksiä. Painele niitä hieman, mausta suolalla ja mustapippurilla. Kuivaa lihan pinta ja tee niille seuraavanlainen leivitys: kasta ne ensin seokseen, jossa on dijon-sinappia, hieman hunajaa ja purkista valutettua hillotun inkiväärin lientä. Tämän jälkeen pyörittele selykset tuoreesta vaaleasta leivästä, hienonnetusta persiljasta ja parmesanjuustosta valmistetussa seoksessa. Helpoiten valmistat tämän seoksen ”ajamalla” ne sekaisin ja hienoksi monitoimikoneen leikkurilla tai ”kutterilla”. Kun selykset ovat saaneet leipäkuorrutteen ympäriinsä, paista niihin kaunis pinta paistinpannussa. Nosta uunivuokaan ja kypsennä noin 175 asteisessa uunissa. Tarjoile vaikkapa mehevän, kermaisen pastan kanssa. Avaa pullo Adoben Gewürztramineria ja nauti!

Aiemmat viinivinkit

Kesäinen parsasalaatti ja hedelmäinen Bordeaux’n kupliva

Ihanan kesäinen parsasalaatti saa säväyksen gorgonzolasta ja uppomunasta. Tässä salaatissa raaka-aineet pääsevät oikeuksiinsa – annos on raikas, kevyt ja täynnä makua. Puhdaspiirteisen hedelmäinen, omenainen ja sitruksisen mineraalinen Bordeaux’n kupliva ryhdittää

Vadelma-raparperi-jogurtti-juustokakku ja marjaisen makea kupliva

Herkullinen juustokakku saa makunsa vadelmista, raparperista ja jogurtista. Marjaisen kuplivan vadelmainen, mansikkainen ja kirsikkainen aromimaailma sointuu täydellisesti jogurttisen juustokakun vivahteisiin. Viinin miellyttävät kuplat ryhdittävät kokonaisuutta. Tämä herkku kruunaa kesän ensimmäiset

Tähtianis-currykana ja makean mausteinen ranskalainen

Tähtianiksella, inkiväärillä ja hunajalla maustettu currykana valmistuu uunissa omassa leivinpaperipaketissaan. Mausteisessa ruoassa Aasian aromit ja kotikeittiön helppous kohtaavat herkullisella tavalla. Gewürztraminerin makea mausteisuus, kukkaisuus ja hunajainen hedelmäisyys ovat täydellinen pari

Mainos - Sisältö jatkuu alla
Kuplivan herkullinen kevään Viinilehti on ilmestynyt. Etsi uusin numero kauppojen lehtihyllyiltä tai tilaa lehti kotiin.