Ilmoitus: Klubiviini 4/2012

Tällä kertaa tilattavana on chileläisen Alvaro Espinozan viinejä. Lähes kulttituottajana tunnetun Espinozan ansioiksi voidaan laskea biodynaamisen viljelyn tuominen Chileen. Oman pikkuruisen viinitilansa, Antiyalin, Alvaro perusti vuonna 1996 Maipon laaksoon. Viña Carmen -tilan viinintekijänä työskennellessään Espinoza innostui luomuviljelystä tehdessään yhteistyötä kalifornialaisen luomutuottajan Fetzerin kanssa ja 1990-luvun lopulta saakka Alvaro Espinoza on panostanut biodynaamisen tuotantotavan kehittämiseen koko Chilessä. Espinozan Antiyal -tilaa pidetään maan ensimmäisenä ja alkuperäisenä ”garage wineryna”. Antiyalin tuotanto on hyvin pientä. Tilan tuotanto on kokonaisuudessaan vain noin 20 000 pulloa vuodessa jakaantuen kolmeen eri punaviiniin.

Kuyen 2009

Kuyen-viiniä (40 % Syrah, 37 % Cabernet Sauvignon, 21 % Carmenere ja 2 % Petit Verdot) on valmistettu noin 12 000 pulloa. Viinissä on hieman kehittynyt, intensiivinen, syvä ja mehevä tuoksu. Siinä on tummia marjoja ja kypsiä sävyjä värittää hennon nahkaiset ja eläimelliset aromit. Tuoksu on tiivisluonteinen, mutta tyylikäs ja monivivahteinen. Varsin täyteläinen maku myötäilee tarkasti tuoksua. Suutuntumaltaan viini on pehmeä ja tyylikkään harmoninen. Eloisa hapokkuus ja runsaat, mutta pehmeät, tanniinit tuovat makuun ryhtiä. Viini jättää pitkään maistuvan, nahkaisen, makean mausteisen ja kuivattuihin hedelmiin vivahtavan jälkivaikutelman.

Voit nauttia viinin nyt, mutta se kehittyy vielä usean vuoden. Tarjoa riistan tai kovien, suolaisten juustojen kanssa.

Antiyal 2008

Antiyal (43 % Carmenere, 39 % Cabernet Sauvignon ja 18 % Syrah) on tilan lippulaivaviini, jota on valmistettu noin 6800 pulloa ja, joka on täysin biodynaaminen. Viinissä on tummasävytteinen, tiivis, muhevan mehevä mutta silti hillitty tuoksu, josta voi erottaa lähes hillottua karhunvatukkaa, kirsikkaa, savua, lakritsaa ja makeita mausteita. Maku on suuntäyttävä ja myötäilee tuoksua. Maussa on lisäksi parkkiintunutta nahkaa, soraa ja yrttejä. Suutuntumaa napakoittavat reilu tanniinisuus ja eloisa hapokkuus. Kokonaisuus jättää pitkään maistuvan, vielä varsin nuorekkaan, kahvisenkin jälkivaikutelman.

Viini kehittyy ja monipuolistuu suotuisasti ainakin 8-vuotiaaksi. Jos juot viinin nyt, tarjoa se medium-kypsien tummien liharuokien tai riistan kanssa.

Hinnat & Tilaukset

Tilaa viinilaatikko 128 euroa / 6 pullon laatikko (sisältää verot). Viinilaatikko sisältää neljä pulloa Kuyen 2009 ja kaksi pulloa Antiyal 2008 -viiniä.

Viinien hintoihin lisätään kuljetuskustannukset, jotka ovat 25 euroa / tilaus (sisältää verot). Ostamalla useamman laatikon kerralla saat alhaisemmat kuljetuskustannukset pulloa kohden.

Korostamme että Viini-lehti ei toimi kaupan osapuolena. Bouquet Clubin jäsenille suositeltavien viinien myyjänä toimii S.A.R.L. Carsin Wines –niminen yhtiö Ranskassa.

Viinien saatavuus on rajoitettu ja niiden viimeinen tilauspäivä on 30.5.2012.

Bouquet Clubiin voivat liittyä kaikki Viini-lehden tilaajat lähettämällä yhteystiedot viini@dmd.fi Jäsenyyden vuosihinta on 30 euroa.