Uusi vuosi, uudet kujeet pitää harvinaisen hyvin paikkaansa omalla kohdallani. Jäin juuri äitiysvapaalle leipätyöstäni Helsingissä ja vetäydyin kotiini Tukholmaan odottelemaan pikkusiskoa 1,5-vuotiaalle tyttärellemme. Tässä samalla vapaa-aikanani, jota on tietysti runsaasti tiedossa, sukellan pitkän tauon jälkeen viinien maailmaan, Viini-lehden kautta.
Aion kirjoittaa blogissani terveisiä Ruotsin, erityisesti Tukholman viinikuvioista. Kirjoittaessani eri rooleissani sommelierista valtiotieteilijään on tiedossa monenmoisia näkökulmia!
Ruotsin viinimaailmassa tapahtuu: markkinat ovat suuremmat ja laatuviinien harrastamisella on pidemmät perinteet kuin Suomessa. Tämä tuskin yllättää ketään historiallisten tapahtumien ja taloudellisen kehityksen valossa.
Viinien tuntemusta tuodaan täällä ehkä enemmän esille myös arkisessa keskustelussa. Tässä tapauksessa nautin suomalaisesta vaatimattomuudesta. Mieleeni nousee Vaasassa toimiva Oenologinen Seura, jonka jäsenenä ehdin pyörähtää joitakin kuukausia ennen ensimmäistä raskauttani: suuri osa seuran jäsenistä on viiniharrastuksessaan vanhoja konkareita, mutta suhtautuvat siihen samalla uteliaisuudella ja nöyryydellä kuin uskon heidän tehneen alusta saakka perustaessaan seuran yli 27 vuotta sitten. Ruotsissa olen toki myös kohdannut samaa henkeä, mutta sitäkin useammin itsetietoisia, ulkomuistista nimiä ja muita faktoja heittäviä konossöörejä. Sitten hihittelen hiljaa mielessäni, kun ruotsalainen asiantuntija lausuu nimen Sauternes ruotsalaisittain ”såtääärn”. Ehkä viiteryhmäni Tukholmassa vain on toinen kuin kotimaassa.
Ennen kuin heittäydyn helppoon leikkiin parjaamaan isoveljeä, tunnustan nauttivani Tukholman tarjonnasta viinien parissa. Maassa toimii monia edelläkävijöitä niin sommelierin taidoissa kuin ruoan ja viinin yhdistämisessä, ja mielenkiintoisia tapahtumia on tarjolla ammattilaisille useita kertoja joka kuukausi.
Sain näihin kuvioihin hyvin tuntuman suorittaessani sommelierin tutkintoa Restaurangakademissa viime äitiysvapaallani. Lapsuuden haave viininmaistajan ammatista toteutui viimein kaikkien vuosien ja vaiheiden jälkeen - ja kaikista maailman paikoista Ruotsissa! Bonuksena sain useita mielenkiintoisia sommelier-ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa jatkaa pitkää opintietä viinien maailmassa täällä Tukholmassa. Toivottavasti onnistun jakamaan siitä parhaat palat kanssanne, hyvät lukijat!
Reija Andersson Tuomaala