Outi Jakovirta
Outi Jakovirta on suomalainen viinitekijä, joka asuu ja työskentelee Uudessa-Seelannissa Julicherin viinitilalla. Outi raportoi blogissaan viininvalmistuksen vaiheikkaasta kulusta Uuden-Seelannin ytimessä.
Nyt alkaa näyttää siltä, että sadonkorjuu tapahtuu sittenkin.Kaiken kylmän sään ja sateen jälkeen pääsiäinen oli tosi aurinkoinen ja lämmin (keskilämpötila päivällä 22 astetta). Ja sääennuste näyttää tosi hyvälle koko loppuviikolle ja seuraavalle viikolle. Oli muuten ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun minulla oli pääsiäinen vapaata, yleensä ollaan jo tiukasti sadonkorjuussa kiinni niihin aikoihin. Mikäs siinä, oli aika mahtavaa löhöillä biitsillä ja nauttia auringosta ja aalloista.
Nyt olen kuitenkin takaisin töissä ja tänään kävimme keräämässä poikien kanssa rypälenäytteitä koko viinitarhalta. Meillä on metodina kerätä noin kymmenen rypäleterttua satunnaisesti molemmilta puolilta köynnöstä (tarhan koosta riippuen). Toiset käyttävät metodia, jossa kerätään tertuista 4 rypälettä, yksi päältä, yksi alta, yksi takaa ja yksi edestä. Molemmat metodit ovat hyviä, mutta minä saan aina tarkempia tuloksia keräämällä kokonaisia rypäleterttuja.
Labrassa rypäleistä puristetaan mehua ja mehusta mitataan sokeripitoisuus, pH-arvo ja hapokkuus. Mehua tietysti myös maistetaan, ja makuaisti yleensä kertookin enemmän siitä ollaanko valmiita poimimaan kuin numerot. Yleensä myös tarkkailemme rypäleen kuoren paksuutta ja siementen väriä, joka kertoo myös paljon rypäleen kypsyydestä. Yleisesti voi siis sanoa, että mitä makeampi mehu, ohuemmat kuoret ja ruskeat siemenet rypäleessä on, sitä lähempänä se on sadonkorjuuta.
Meillä Julicherilla yleensä kypsyy Pinot Noir aikaisemmin kuin muut rypäleet. Meillä on istutettuna yhdeksän erilaista Pinot Noir kloonia, joista ensimmäisenä kypsyy klooni 5. Klooneista kerron lisää tulevissa blogeissa. Vitonen näyttää tänäkin vuonna irtoavan ensimmäisenä köynnöksistä. Kaikki siis kohdallaan, nyt ei muuta kuin lisää aurinkoa, että saadaan sadonkorjuu vihdoin käyntiin.