Kirjoitin tässä hiljattain viime aikoina maistelemistani kuohuviineistä ja huomasin yllätyksekseni kuinka monesta juomasta minulle nousee mieleen erilaisia tilanteisiin liittyviä muistoja. Nämä tilanteet ovat usein olleet jollakin tavoin merkittäviä tai onnellisia, jolloin kyseisessä hetkessä nautittu juoma kytkeytyy tiukasti tuohon hetkeen. Samoja hetkellisiä muistikuvia voi myös syntyä viineistä, joissa on samantyyppisiä piirteitä kuin jossakin aiemmin merkityksellisesti koetussa viinissä.
Uusiseelantilaisesta sauvignon blancista minulle tulee ensisijaisesti aina mieleen aurinkoinen Tähtitorninmäen puisto, jossa on yhdellä jos toisellakin piknikillä tullut maisteltua kyseistä juomaa. Tämä siitäkin huolimatta, että olen käynyt paikan päällä Marlborough’ssa testaamassa kuinka montaa erilaista sauvignon blancia voi yhdeltä alueelta tulla.
Italialaisesta franciacorta-kuohuviinistä puolestaan herää muistikuva Fiumincinon rantakaupungista ja siitä, kuinka ihana illallinen pyyhki pois kovan harmituksen, jonka koneesta myöhästyminen oli aiheuttanut. Tähän muistikuvaan kuuluvat olennaisesti maukkaat italialaiset gnocchit. Vaikka en voikaan tätä muistikuvaa jakaa muille, niin kehotan kokeilemaan yhdistelmää gnocchit ja franciacorta - täydellinen lohturuokakombinaatio!
Alla oleva pinaatti-basilikagnocchien resepti on modifioitu Elles van Genutenin ja Mara Grimmin keittokirjasta Italian inpiration.
Lohtugnocchit
200 g babypinaattia
1 rkl oliiviöljyä paistamiseen
1 salottisipuli hienoksi hakattuna
1 ruukkubasilikanlehtiä hienonnettuna
250 g ricotta-juustoa
100 g parmesaani-juustoa raastettuna
2 luomukananmunaa
suolaa
pippuria
250 g durumvehnäjauhoja
vettä
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Huuhtele pinaatti ja kiehauta se pikaisesti.
Kuumenna öljy ja kuullota sipuli varovasti. Lisää basilika ja valutettu pinaatti, kuumenna minuutin verran. Poista pannu levyltä ja anna jäähtyä. Sekoita ricotta ja puolet parmesaanista munien kanssa, mausta suolalla ja pippurilla.
Lisää seokseen pinaatti-basilikaseos sekä jauhot vähän kerrallaan ja tarkista, että taikinan koostumuksesta tulee helposti muotoiltava.
Kuumenna isossa kattilassa vettä. Muotoile taikinasta teelusikan avulla gnoccheja eli pieniä pallukoita, ja keitä niitä kunnes ne nousevat pintaan. Valuta gnocchit ja laita ne uunipellille. Ripottele loput parmesaanista gnoccien päälle ja paista uunissa noin 10 minuuttia.
Nauti kylmän franciacortan kanssa ja va bene!
Anna Kärkkäinen