Alkoholitonta, olkaa hyvät!

Tiedän että täällä käy enemmän tyyppejä, jotka eivät yleensä kieltäydy alkoholista. Kuitenkin, törmään itse usein tilanteeseen, että viinin rinnalla olisi oltava myös jokin alkoholiton vaihtoehto.

Pommacia. No joo, Pommac on tosi hyvää, mutta kuitenkin limua. Tuntuu jotenkin tylsältä tarjoilla aikuisille ihmisille kilistelyyn Pommacia, vichystä tai vedestä nyt puhumattakaan, vaikka nekin sinällään juomina ovat oikeassa hetkessä ja kohdassa ihan paikallaan.

Onneksi kehitys on kurvannut ruokakulttuurin saralla myös näihin alkoholittomiin juomavaihtoehtoihin. Nostan tässä esiin muutaman.

Maustetut vedet. Monella on kotona uustrendikäs soda stream eli limukone. Sillä kun kuplatuttaa hyvän kotimaisen hanaveden ja maustaa tuoreilla yrteillä, mintulla tai sitruunamelissalla. Lisää vielä sitruuna- tai limettitujaus ja melkoisen raikas ja maukas ruokajuoma on valmis. Maustamiseen sopivat myös omena, kurkku, inkivääri, tuoreet vadelmat ja mansikat, muiden muassa. Nämä onnistuvat hyvin myös kuplattomasta vedestä.

Mutta sitten on ne juhlavammat tilanteet, kesällä vaikkapa häät, joihin kaivataan arvoistaan sijaiskuohuvaa. Juomasuosikkeja löytyy tähänkin tarkoitukseen muutama. KontioMehun lehtikuohu on tässä kohtaa huippuhyvä. Nimenomaan tämä herukanlehdistä valmistettu raikas ja todella kotimaisen makuinen juoma. Tuntuu jopa oudolta ettei herukanlehdistä ole saatu aikaan ihan oikeaa ja HYVÄÄ viiniä, kun siitä on saatu aikaan näin hyvä alkoholiton versio. Ehkäpä se viini on tuloillaan…

Nostaisin vielä sen toisen henkilökohtaisen suosikkini. Salasana on Belvoir. Ja tässä kohtaa erityisesti Seljankukka- juoma. IHANAA! Saattaisin joskus, korostan joskus, jopa kieltäytyä kuohuvasta seljankukkajuomaa saadakseni!

Maistakaapa, kilistellen tai muuten vaan.

Teresa Välimäki

6 kommenttia juttuun “Alkoholitonta, olkaa hyvät!”

  1. asta kirjoitti:

    hei,

    tästä vesijutusta tulikin mieleen, että voisitte tehdä jutun niin laajan kuin mahdollista hyvistä alkoholittomista viineistä…
    siis ruokaehdotus ja muutama otos viinistä.
    kalat lihat salaatit seurustelu.…ym.

    kuka nyt hyvästä viinilasillisestä kieltäytyy, mutta kuitenkin aina se vain ei ole ok …varsinkin huomaan omat vanhempani eivät halua ottaa viiniä kun on paljon lääkkeitä niin silloin olisi ihana tarjota jotain heille ja nuorisolle sopivaa. kiitos

    • Elisa Viini-lehden toimituksesta kirjoitti:

      Kiitos juttuvinkistä, pistetään korvan taakse.

  2. Tero kirjoitti:

    Viinikerhossamme pidin kuohuviinimaistiaiset puolisokkona. Erikoisuutena laitoin mukaan alkoholittoman kuohuviinin. Se sai monien yllätykseksi ja ehkä pettymykseksikin varsin positiivisen arvion.

  3. Tiina Myllyniemi kirjoitti:

    Loistava alkoholiton kuohuva on kuusamolainen Kuohuva Kuusenkerkkä.

  4. Jaana kirjoitti:

    Hei, onkohan sitä juttua niistä alkoholittomista viineistä ja kuohuvista jo ollut? Onko olemassa HYVÄÄ alkoholitonta viiniä?

  5. JP kirjoitti:

    Minä en ainakaan valitettavasti ole törmännyt OIKEASTI hyvään alkoholittomaan viiniin. Toki joitakin ihan maukkaita juomia on, mutta niiden ”viinillisyys” kärsii raakasti prosessista jossa alkoholi poistetaan. Rakenne jää väistämättä ohueksi.

Kommentoi