Viiniä ja virsiä
Uskonto ja alkoholi näyttävät Suomessa usein sulkevan toisensa pois, paitsi ehtoollispöydässä. Kun aikanaan esittelimme Viinilehti Oy:n perustajan kanssa Harrasta viiniä -kirjani käsikirjoitusta pienelle kirjakauppiaiden porukalle, teoksen työnimenä oli Rukoilijan viiniopas. Kirjakauppiaat pitivät ideasta ja kirjan toteutuksestakin, mutta yksi iso mutta siinä heidän mielestään oli. Kukaan ei kuulemma ostaisi sen nimistä kirjaa. Ne, joita kiinnostavat viinioppaat, kavahtavat rukousta, ne taas jotka kiinnostuvat rukouskirjoista, kavahtavat viiniä. Näin siis Suomessa 1990-luvun lopulla.
Kirjassani olin selvitellyt viinien taustoja siltä osin, kun ne liittyvät luostareihin, kirkkoihin ja pyhimyksiin. Miksi monen liebfraumilchin etiketissä on Neitsyt Marian kuva? Kuka oli Saint-Emilionin pyhä Emilianus? Miksi Châteauneuf-du-Pape -pulloissa on paavin vaakuna — ja niin edelleen. Olin harmissani nimi-ideani kaatumisesta, vaikka tajusin kirjakauppiaiden kyllä tuntevan asiakkaansa. Minusta juuri Rukoilijan viinioppaan ristiriita oli hauska ja kiinnostava. Vielä samana iltana keksin kirjalleni uuden nimen, eikä sekään huono ole. Kirjakauppiaat näyttivät sille vihreätä valoa heti.
Siitä on jo aikaa, ja suomalaisten suhde sekä alkoholiin että uskontoon näyttää tulleen luontevammaksi. Ehkä voin alkaa miettiä jo konseptia kirjalle, jonka nimenä komeilisi Rukoilijan viiniopas. Nyt sen voisi jo julkaista. Kerään siihen vaikkapa viiniin liittyviä uskonnollisia vertauskuvia, niitä on vaikka kuinka paljon. Jaakko Hämeen-Anttilakin antoi islamilaista mystiikkaa käsittelevälle kirjalleen nimen Jumalasta juopuneet. Raamatun taivaskuvauksien pitopöydissä on myös kirkkaaksi seestettyjä valioviinejä, ja Jeesus vertasi itseään viiniköynnökseen.
Kristillisissä piireissä on syntynyt uudenlainen tapa kokoontua yhteen: viini- ja virsi-illat. Yhden laulavaisen kaveriporukan olohuonesessiosta alkanut liike on sosiaalisen median hyvällä tuella levinnyt jo ainakin muutamiin olohuoneisiin pitkin Suomea. Idea on yksinkertainen: väki kokoontuu laulamaan virsiä. Jokainen tuo oman virsikirjan, ja viinitarjoilu hoidetaan nyyttäriperiaatteella.
Niissä viini- ja virsi-illoissa, joihin itse olen osallistunut, virret on veisattu kokonaan. Jos jossakin virressä on kuusitoista säkeistöä, niin sitten siinä on kuusitoista säkeistöä. Kuka tahansa saa ehdottaa virttä. Sen kummempia puheita tai rukouksia tai hartauksia ei ole, pelkkää virsien veisaamista. Syntinenkin saa veisata. Tilaisuus ei ole luonteeltaan myöskään mikään viinipruuvi. Pöydässä on viiniä ja vähän juustoa, että jaksaa veisata.
Luterilainen kirkko on mukana järjestämässä ohjelmaa Porin SuomiAreenalle tulevana kesänä. Monenlaisten keskustelujen lisäksi ohjelmassa on myös kaikille avoin viini- ja virsi-ilta porilaisessa ravintolassa. Lupauduin valitsemaan illan teemaan sopivat viinit ja juontamaan tilaisuuden yhdessä viini- ja virsi-iltojen idean äidin Kaisa Raittilan kanssa.
Kun kirkon järjestämä ravintolailta veisuun merkeissä uutisoitiin, ilmeni että aivan kaikkien suomalaisten suhde yhtäältä alkoholiin ja toisaalta uskontoon ei olekaan erityisen luontevaa. Kotimaa24-keskustelupalstalla syntyi suuri haloo, jossa kannettiin huolta siitä, että kirkko ei jyrähdä selkeätä tuomiota alkoholin juomiselle sekä siitä, että jollekin voi tuollaisesta illasta jäädä kuoleman aiheuttava ryyppyputki päälle.
Siitäkin kannettiin huolta, että yhdessä viihtyminen on väärä motiivi laulaa virsiä ja että paitsi alkoholi, myös tuntikausien veisaaminen on terveydelle vaarallista. Keskustelua on käyty, kuten alkoholi- ja uskontokeskustelua usein käydään, äärilaitojen ehdoilla. Mitä tekevät loput? Veisaavat ja nauttivat viininsä hyvillä mielin.