Herkullinen niemi

Vuokra-auton navigaattori ilmoittaa itsevarmasti olevansa perillä kohteessa. Koska olemme kuitenkin keskellä kahden maalaistien risteystä ja vastaamme ajaa traktori, päätämme turvallisuussyistä jatkaa matkaa.

Parin sadan metrin päässä mäen päällä komeilee hyvin hoidettu kivinen maalaistalo. Talon alapuolella rinteessä viiniköynnösten rivit paistattelevat loppukesän auringossa. Massiivisessa mustassa takorautaportissa lukee Kabola Vina ja pihalla meitä on vastassa viinitalon nuori enologi Maja Vizintin. Olemme perillä.

100 000 pulloa vuodessa tuottava Kabola on hyvä esimerkki nousevasta kroatialaisesta viinituotannosta. Kabolan perustaja, aiemmin huippuravintoloitsijana tunnettu Marino Markevic osti tilan 20 vuotta sitten. Kaupallinen viinituotanto Kabolalla alkoi vuonna 2007, jonka jälkeen tarhoja on hankittu maltillisesti lisää. Samanaikaisesti satomääriä on rajoitettu paremman laadun saavuttamiseksi.

Omistajansa sanoin Kabolan tavoitteena on kunnioittaa alueen pitkiä viiniperinteitä sekä tehdä tunnistettavia ja persoonallisia viinejä. Kun tähtäimessä on viinin korkea laatu määrän sijaan, markkinat löytyvät viennistä, kotimaan viiniharrastajista, huippuravintoloista ja viiniputiikeista.

Tunnustustakin on tullut: Kabolan lippulaivaviini, Malvasia Amfora on napannut palkintoja maailmalta ja vuonna 2010 viiniauktoriteetti Robert Parker antoi sille 90 pistettä. Viini on tehty perinteisiä metodeja hyödyntäen, sen annetaan ikääntyä 500-1000 litran savisissa amfora-ruukuissa, jotka on upotettu maan alle.

Otimme ensimmäisenä Kroatiassa uudelleen käyttöön tämän perinnemetodin. Nyt monet muut ovat seuranneet”, Maja Vižintin kertoo ylpeänä.

Istarska Malvasia -rypäleestä valmistettava valkoviini muodostaa Kanedolon kylässä sijaitsevan Kabolan tuotannosta 70 prosenttia. Talo käyttää ainoastaan omia rypäleitään ja sillä on yhteensä 15 hehtaarin viinitarhat, joista osa sijaitsee kymmenisen kilometrin päässä Momjanissa.

Lue lisää Istrian viinituotannosta Viini-lehdestä 4/2012.

Kalle Kirstilä, Kuva Robert Seger

Kommentoi