Nautintoainetta suistomaalta

Moi kaikki viininystävät - viininystävät ovat myös minun ystäviä”, Erja Lyytinen aloittaa. Samalla hetkellä iso teltta täyttyy tuhdista bluesista. Lyytisen mukana Let’s talk about wine -tapahtuman lavalla ovat muun muassa Marzi Nyman, Sami Pitkämö ja Lenni-Kalle Taipale. Valmiiksi lämmitellyn yleisön tunnelma kohoaa nopeasti ja korkealle. Lyytisen ja Nymanin soolot venyvät pitkiksi. Ja juuri sitä me haluamme.

Helsingin Narinkkatorilla viime kesän korvalla pidetyn viinipäivän jälkeen Lyytinen on ehtinyt vetää oman bändinsä kanssa noin sata keikkaa ja kiertänyt Suomea, Ruotsia, Englantia ja Saksaa. ”Nautin jokaisesta keikasta”, Lyytinen kuittaa ihmettelyn, voiko jokaiseen sadasta keikasta roihahtaa yhtä täysillä ja kiertää yleisön pikkusormen ympärille kuten Let’s talk about winessa. ”Yleisön pystyy aina tavoittamaan ja saamaan mukaan. Pitää olla aito ja rehellinen, yleisöä ei voi ostaa”, Erja Lyytinen sanoo.

Jotakin esiintymisestä nauttimisesta todistaa Lyytisen mielestä se, että kerta toisensa jälkeen hänen kumpikin 45 minuutin mittaiseksi tarkoitettu settinsä venyy tunniksi. ”Hyvää palvelua, eikö”, Lyytinen naurahtaa. Ja ne, jotka ovat olleet keikalla, tietävät, että loppua kohti palvelu vain paranee. Lyytisen encoret ovat luku sinänsä. ”Jengiä ei saa pettää, kun adrenaliinit ovat korkealla. Ensin encore saattaa kuulostaa jopa siltä, että moimoi, mutta sitten tulee löylyä - ja sitten tulee löylyä lisää”, Lyytinen kuvaille blueskaavan kliimaksia.

Kun keikka on ohi, Lyytinen miehistöineen nauttii lasilliset punaviiniä. ”Se on meidän traditio. Meidän raideriin kuuluu aina punaviiniä, ja kun viiniä ei ole sen tarkemmin määritelty, tarjolla on ollut varsin mielenkiintoisiakin tapauksia”, Lyytinen nauraa ja muistelee, että Puolassa traditio oli lujilla, kun kukaan ei pystynyt juomaan sitä lasillistakaan tarjolla ollutta keittoa. Raideri on se kuuluisa paperi, jossa on lueteltu artistien ruoat, juomat ja muut hyvinvointia edistävät asiat ennen ja jälkeen keikan.

Kuuntele Erjan Lady Blues -soittolista. Se sopii hetkeen, jolloin työviikko on pulkassa ja edessä lasku vapaalle.

Lue koko artikkeli Viini-lehdestä 3/2012.

Seppo Määttänen, Kuva Aki Roukala

Kommentoi