Katseet luomuissa ja Italiassa

Suomen Pernod Ricardin markkinointijohtaja Joakim Löfströmin messupäivä Düsseldorfin ProWein-messuilla sujuu tiukan minuuttiaikataulun mukaan. Maanantaina ennen puolen päivän kahvikupposellista Löfström on ehtinyt jo palaveerata muutaman päämiehen kanssa.Löfström valittelee tiukkaa aikataulua, koska haluaisi tänä vuonna tutkia paremmalla ajalla italialaisten tuottajien viinitarjontaa samoin kuin luomuja.

Luomun kysyntä Suomessa kasvaa, tämä on kaikkien kollegoidenkin näppituntuma. Ikävä kyllä tilastoista ei saa kovin tuorettaa tukea käsitykselle”, Löfström valittelee.

Tiedossa on, että luomutuotettuja viinejä myytiin toissa vuonna jo 1,4 miljoonaa litraa. Joidenkin tietojen mukaan 2010 litrat ohitettiin viime vuonna jo maalis-huhtikuussa, mikä tarkoittaisi tasaisen vauhdin taulukolla vähintään myynnin kaksinkertaistumista”, Löfström puntaroi. Toistaiseksi maahantuojat toimivat valistuneiden arvausten varassa ja uskovat, että luomun kysyntä on selvässä kasvussa.

Löfström haluaisi tutkailla ProWeinissa myös, mitä italialaisilta tuottajilta löytyisi PR:n tuhtiin salkkuun. ”Uusi maailma ja Ranska ovat meillä hyvin edustettuina, mutta Italiasta salkkuun mahtuisi jotakin mielenkiintoista”, Löfström vinkkaa.

Joakim Löfström kehuu ProWeinin hyviä järjestelyitä. Hänen mielestään järjestelmälliset saksalaiset ovat ajaneet komeasti ohi esimerkiksi Lontoon viinimessuista.

Seppo Määttänen

Kommentoi