, Uutiset
Tunnustuksia työstä suomalaisen ruokakulttuurin hyväksi
Jaakko Kolmosen rahasto jakoi eilen Helsingin yliopiston järjestämässä juhlaseminaarissa kolme tunnustuspalkintoa suomalaisen ruokakulttuurin vaalimisesta. 3000 euron suuruiset palkinnot saivat kotitalousneuvoja Hilkka Huttunen, keittiömestari Kim Palhus ja Pohjois-Karjalan Marttojen Piirakkapaja.
Hilkka Huttunen, suomalaisen ruokakulttuurin eloisa lähettiläs, on työskennellyt Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvojana yli 15 vuotta. Savolaisella värikkyydellä Hilkka opettaa kursseillaan, kuinka tehdään niin karjalaiset kuin hämäläisetkin perinneruoat. Hän nostaa työssään vahvasti esiin suomalaiset ruokasesongit kuten kevään villivihannekset ja syksyn marjat ja sienet.
Kim Palhus on työskennellyt suomalaisissa huippuravintoloissa ja uraan on mahtunut myös lukuisia työrupeamia ulkomailla muun muassa lähetystöjen ja edustustojen palveluksessa. Vuonna 2008 Palhus siirtyi Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen ravintolatoimen päälliköksi. Kim Palhus on Suomen ruokalähettiläänä edistänyt suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin tunnettuutta niin Pohjoismaissa kuin esimerkiksi Singaporessa, Saksassa, Pietarissa ja Ranskassa. Hän on toiminut Suomen Keittiömestarit ry:n ja Pohjoismaiden keittiömestariliiton hallituksen jäsenenä. Palhus on pitkään tehnyt yhteistyötä eri ministeriöiden kanssa edistääkseen suomalaista ruokakulttuuria ja elintarvikevientiä.
Pohjois-Karjalan Marttojen Piirakkapaja vaalii ja edistää suomalaista leivontakulttuuria. Piirakkapajassa on pidetty havaintoesityksiä karjalanpiirakan leivonnasta päivittäin vuodesta 1992 lähtien. Lasten piirakkakoulu aloitettiin vuonna 1997 ja pullakoulu 2007. Piirakkapajatoiminta tavoittaa suuren joukon ihmisiä ja tuo perinteisen taidon tähän päivään. Satojen marttaleipureiden ahkeroinnin tuloksena isoäitiemme työ ja kappale suomalaista ruokakulttuuria siirtyvät uusille sukupolville. Piirakkapaja on avoinna kesäisin Marttakahvion yhteydessä Joensuun Kauppatorilla. Pohjois-Karjalan Martat järjestää lisäksi karjalaisten leivonnaisten kursseja eri-ikäisille ja erilaisille kohderyhmille ympäri vuoden.
Vuonna 2011 Alfred Kordelinin säätiöön perustettu Jaakko Kolmosen rahasto on Suomen suurin ruokakulttuurin alalla toimiva rahasto. Ennen nimikkorahaston perustamista oli Alfred Kordelinin säätiön Toivo Vuorelan ja Mauno Turusen muistorahastosta myönnetty joka kolmas vuosi Jaakko Kolmosen -stipendi tai -palkinto suomalaisen ruokakulttuurin tukemiseksi.
