Nokka nappasi voiton
Ravintola Nokka on valittu vuoden 2011 HelsinkiMenu -ravintolaksi. Tällä kertaa valinnan tekivät Kauppalehden ”herkuttelevat Hannut” eli toimittajat Hannu S. Vanhanen ja Hannu Lahtonen. Nokka voitti toiseksi sijoittuneen Suomenlinnan Panimon erityisesti hyvän palvelun ansiosta. Kolmannelle sijalle ylsi Sundmans Krog.
Nokan keittiömestari Ari Ruoho kertoo, että HelsinkiMenu on ravintolan myydyin menu, jota on tarjolla sekä neljän että kuuden ruokalajin versiona. Ari Ruoho haluaa pitää tiukasti kiinni lähtökohdasta valmistaa ruokaa lähituottajien raaka-aineista. Nokan jopa sadan HelsinkiMenun päivätahdilla luotettavien pientuottajien löytäminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Monet tuottajat eivät pysty toimittamaan riittävän suuria määriä ja siksi pääruoaksi valikoituu hirven sijasta poro, vaikka poro ei kovin helsinkiläistä olekaan.
HelsinkiMenun tavoitteena on laadukkaiden suomalaisten raaka-aineiden osuuden kasvattaminen ravintoloiden ruokalistoilla, ruokakulttuurin edistäminen sekä suomalaisen gastronomian tunnetuksi tekeminen.
HelsinkiMenu sai alkunsa vuonna 2000 Helsingin ollessa Euroopan kulttuuripääkaupunki. Hankkeen tarkoituksena oli kulttuurivuoden ajan tehdä suomalaista ruokakulttuuria tunnetuksi ja tuoda esiin korkealaatuisia suomalaisia raaka-aineita sekä pääkaupungin keittiömestarien osaamista. HelsinkiMenu oli yksi vuoden onnistuneimmista projekteista, se jäi elämään ja näkyväksi elementiksi pääkaupungin kulinaariseen tarjontaan. Tänä vuonna HelsinkiMenuta tarjoaa 16 ravintolaa.
HelsinkiMenun idea on levinnyt muidenkin kaupunkien ravintoloihin. HelsinkiMenun lisäksi tarjolla on muun muassa KuopioMenu, OuluMenu, RovaniemiMenu, TampereMenu ja TurkuMenu.