Poropeukalo oli paras

Yhdeksän makkaran testi on kokeneellekin makkaranpurijalle miehekäs suoritus siitä huolimatta, että testiannoksiin makkarat puolitettiin.

Grillimakkaroiden arviointi on yhtä aikaa leppoisaa ja hilpeätä, mutta vakavaa puuhaa. Viini-lehden yhdeksän grillimakkaran testissä ykkössijan otti niukimmalla mahdollisella, yhden pisteen erolla keravalaisen Savuhovin Poropeukalo ennen espoolaisen Wurst Fennican Oberländer Bratwurstia.

Grillimakkaratestin olosuhteet ovat lähellä ihanteellista. Toukokuun lopun illansuu, edessä peilityyni meri. Lämmintä on mukavasti päälle kahdenkymmenen ja puiden vihreä alkaa olla jo parhaimmillaan. Testijoukkue, Akateeminen kiuasseura edustaa modernin suomalaisen makkarakulttuurin korkeaa auktoriteettia. Makkarat valmistuvat arvioitaviksi ja nautittaviksi suurella hiiligrillillä – totta kai. Myös kiuasseuran paikalla oleva kvintetti ilmoittautuu hiiligrillikoulukuntaan ja muistuttaa, että testiannosten olisi syytä olla kyllin kypsiä ja pinnaltaan ehjiä ja kauniin värisiä. Totta. Kun kyse on makkarasta, estetiikkaa ei voi kyllin korostaa.

Grillimakkaratesti tehtiin alan vakiintuneen tavan mukaisesti sokkona. Maistajat eivät nähneet testin aikana tuotteita, eikä pakkauksia. Arvioijat täyttivät jokaisesta annoksesta oman lomakkeen ja antoivat pisteitä nollasta sataan. Grillaaja-tarjoilijakin työskenteli sopivasti parinkymmenen metrin päässä arvioijista.

Testiannosten välillä makkaramiehet neutraloivat makuja patongilla ja vedellä. Myös lasillinen puna- tai valkoviiniä maistuu palan painikkeeksi muutaman makkaranäytteen jälkeen.

Tunnelma on leppoisan hilpeä, mutta samalla vakavan pohtiva. Testaajat kääntelevät ja nuuhkivat grillikuumaa kesäherkkua hartaudella. Puraisu, mutustelu, katse horisonttiin, pää kallelleen, kynä käteen ja sitten vaan tahroja paperille. Jokainen tekee asiat omalla tyylillään.

Kiuasseuran viisikko arvioi parhaaksi grillimakkaraksi keravalaisen pienen valmistajan Savuhovi Oy:n Poropeukalon. Testiryhmä kehui makkaraa melko estoitta. Kaksi viidestä nosti Poropeukalon myös henkilökohtaiseksi suosikikseen, joskaan kukaan ei tunnistanut makkarasta poron makua.

1. Poropeukalo, Savuhovi, 86 pistettä

Täyteläinen maku, juuston rooli onnistunut, rasvaa riittävästi, lihaisa, kunnon kuori, erinomainen joskin aavistuksen kuiva kokonaisuus.

2. Oberländer Brawurst, Wurst Fennica, 85 pistettä

Robusti, käsityömäinen, täyteläinen, rapsakka suutuntuma, karkea rakenne.

3. Aito bratwursti, Brennece, 81 pistettä

Ripaus maksamakkaraa, yrttimäisyys kuuluu kuvioon, tasapainoinen makkara, maukas, napakka nakki.

Lue lisää makkaratestistä ja 15 parasta makkaraviiniä Viini-lehdestä 4 B/2011.

Seppo Määttänen, Kuva P.A. Asikainen

Kommentoi